Näytetään tekstit, joissa on tunniste kakut. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kakut. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 6. helmikuuta 2011

Yksivuotiaan kakku



Sana kiirii ja sain tilauksen yksivuotissynttäreille kahdesta kakusta. Toive oli jotain poikamaista mutta sisältö aikuisille, sillä lapset eivät vielä kakusta välittäisi. Tilaaja oli kuullut huhuja valkosuklaa-lime täytteestä ja halusi sitä myös. Päädyin tekemään junakoristeet, niistä pienikin lapsi jotain jo ymmärtäisi.

Pursotus flora vispiä.

4- vuotiaan synttärikakku


Ystäväni tytär täytti joulun aikaan 4 vuotta ja hän halusi Hello Kitty - kakun. Sisällä mansikkarahka ja mansikka hilloa. Päällä vaahtokarkkimassaa, silmät ja viikset Kick-patukkaa ja rusetti sokerimassaa.

Joulun ylioppilaalle


Ystäväni poika kirjoitti ylioppilaaksi ja pyysivät kakkua juhliin.

Sisällä hasselpähkinävaahto sekä pähkinäsuklaa. Kostutus vaniljamaidolla. Päälle kokeilin ekan kerran valmista vaahtokarkkimassaa ja olikin oikein mukava työstää.

Kiitoskakku


Ystäväni pyysi tekemään kakun isänsä hoitokodin hoitajille. Sisällä vadelma- valkosuklaa, pursotukset flora vispiä ja päällä marsipaaniruusut sekä koristesokeria.

lauantai 11. joulukuuta 2010

Kihlakakku

Ystävä pyysi tekemään kihlakakun. Kakun saajan lempiväri on pinkki joten valitsin sitten punaista jonka väriä taitoin hiukan hopealla. Sisällä toivomuksesta lime-valkosuklaa täyte. Päällinen siis muutoin marsipaania mutta kukat sokerimassaa.


Itsenäisyyspäivän kakut

Tein itsenäisyyspäiväksi töihin suolaisen ja makean kakun.

Makean kakun sisällä on pähkinäsuklaalevite hillon tilalla ja hasselpähkinävaahto. Päällä pursotukset flora vispiä ja koristeena sininen kimallesokeri (tuli vähän kiire joten koristelu jäi todella simppeliksi...).



Suolaiseksi kakuksi valitsin tutun ja maukkaaksi havaitun tex mex kakun, joka tekikin kauppansa erittäin hyvin.

synttärikakkua

Työtoverini pyysi omille 50 - vuotispäivilleen kakun, jonka päällä vaaleanpunaista marsipaania ja kukkasia.

Sisällä vadelma-valkosuklaa täyte.

tiistai 26. lokakuuta 2010

Caipirinha

Ystävä pyysi juustokakkua illan istujaisiin ja lopulta päädyttiin caipirinhaan (ohje aikaisemmissa teksteissä).

Tehty vesililjavuokaan eli ohje kaksinkertaisena. Päällä tuoreita hedelmiä (mango, kiivi, päärynä ja säilykekirsikka sekä lime viipaleita). Tätä kannattaa kokeilla!

Vadelmakermakakku

Työyksikössäni tapahtui lokakuun alussa muutoksia ja saimme paljon uusia työtovereita. Tämän kunniaksi minulta pyydettiin kakkuja ensimmäiselle yhteiselle työpäivälle. Tein vadelma-kermakakun, jonka täytteeseen itse ihastuin.

Täytteenä siis vadelma-valkosuklaa täyte, kaksinkertaisena tehty / kakku. pursotukset flora vispiä, päällä pakastevadelmia. Vadelmat pysyvät hyvin kokonaisina kun ne laittaa kakun päälle heti jäisinä ja antaa sulaa siihen.

Hääkakku

Minulta pyydettiin ensimmäiset hääkakut isoihin häihin ja vähän jännitti mitä siitä tulee... Lopputulos miellytti kyllä erittäin paljon ja makukin oli aivan loistava, vaikka itse sanonkin :) Kakkuja oli yhteensä 4, joista yksi "kerroskakkuna" ja muut erillisinä.



Sisällä vadelma- valkosuklaa täyte, kostutettu vadelmamehulla, vadelmahilloa välissä, päällä pakastevadelmia (jotka muuten pitivät muotonsa hyvin kun laittoi kakun päälle jäisinä!) ja reunat flora vispiä.

Täyte
200gr maustamatonta tuorejuustoa
2 dl kermaa
250gr vadelmia
150gr valkosuklaata

vaahdota kerma, sulata suklaa. Sekoita sula suklaa tuorejuustoon, lisää vaahdotettu kerma ja lopuksi vadelmat (jos pakastemarjoja, sulata ne ensin ja käytä myös sulatuksen aikana tullut vadelman mehu). Kun vadelmia lisää, ei kannatta vatkata kauhean kauan sähkövatkaimella koska marjat menevät soseeksi.

Täyte jähmettyy hyvin suklaan ansiosta. Isoon (n. 25-28cm halkaisijaltaan) kakkuun tein kaksin kertaisen täytteen jotta täytettä tuli runsaasti. Muutoin tein yllä olevan ohjeen mukaisesti, mutta vadelmia laitoin n. 400gr.

Koirakakku

Ystävä pyysi koira-aiheisen kakun vieraille, aiheena nuorimmaisen koiran 2 - vee synttärit. Ensimmäistä kertaa kokeilussa oli syötävä kakkukuva, jonka helppouteen ja nopeaan toimitukseen olin erittäin tyytyväinen! Hyvin pysyi myös kakun päällä, ei kostunut eikä sitä tarvinnut mitenkään edes kiinnittää.




Sisällä on valkosuklaa - lime täyte toivomuksesta, kuori marsipaania ja koristeet sokerimassaa. Ruskean, suklaan makuisen, sokerimassan kohdalla oli kuivatusongelmaa, ei meinannut kuivua millään! Jälkikäteen kuulinkin, että ko. massan kohdalla on sitä ongelmaa. Onneksi lopputulos tyydytti :)

Rippikakku


Tein rippikakun jossa rippilapsen toive oli vaalean punaiset kukat ja valkoinen marsipaani. Sisällä valkosuklaa - lime.

Koekakku

Tein kokeeksi kakun, jossa päällä värjättyä marsipaania. Ihan en ole tyytyväinen marsipaanin lopputulokseen, koska siitä tuli jotenkin tahmainen ja jäi ikävän kiiltäväksi tuo pinta. Näyttää kuin olisi märkä.


Sisällä on valkosuklaa - lime täyte koska sitä oli tulossa tilauskakkuunkin.

maanantai 16. elokuuta 2010

Syyskakku

Työpaikalle toivottiin syyskauden alkuun jotakin kakkua, täytetoive oli valkosuklaa-lime. Halusin jotain vähän syksyisempää, mutta ihan tyytyväinen en ole lopputulokseen.




Kesäkakku

Pyynnöstä tein työpaikalle kesäisen kakun kiitoksena menneestä kesästä toisen osaston väelle. Tällainen siitä sitten tuli.

Täytteenä on valkosuklaa-lime joka oli toivomuksena. Päällinen marsipaania, kukat sokerimassaa.


lauantai 26. kesäkuuta 2010

Rinsessalle rinsessakakku






Ystäväni ja esimieheni sai maisterin paperit. Sovittiin että teen työpaikan kesäjuhlaan kakun, jonka sisällä on lime-valkosuklaa mousse, mutta koristelu vapaa. Tiesin että ko. juhlassa hän saa myös lahjan meiltä, joten päätin että herkkä kakku, kuitenkin kesäinen koska juhannus oli tulossa ja vähän prinsessamainen.

Lopputulokseen olin itse erittäin tyytyväinen vaikka aika meinasi loppua kesken ja koristelut tein töissä yön aikana. Hyvä tuli kuitenkin!

Kukat on sokerimassaa, köynnös ja lehdet marsipaania, kuorrutus marsipaania jonka alla vaniljan makuinen sokerikreemi. Kukissa ja lehdissä päällä rainbow dustia.

Kakku on iso, jos pitäisi sanoa joku henkilömäärä, niin sanoisin että se on 40 hengen. Mutta kyllä siitä useampikin söi.

Kiitoskakku


Naapuri halusi viedä kiitoskakun ja toive oli että kesäinen, kirpeän raikas. Yllättävää että sisälmys on jälleen kerran lime-valkosuklaata :D

Koristelutkin hyvin saman moiset kuin monessa muussakin kakussa, mutta on ainakin kesäinen.

Ostin vastikään marsipaanipuristimen, joten sitä kokeilin tuonne kakun alareunaan. Kakkupohja on tällä kertaa valmis, koska meinasi tulla vähän kiire ja jostain piti luopua. Koristeet on jälleen kerran sokerimassaa ja marsipaania, kuorrutus marsipaania jonka alla vaniljan makuinen sokerikreemi.

torstai 17. kesäkuuta 2010

60- vuotiskakku

Ystävän äiti täytti 60 - vuotta ja sain kunnian tehdä kakun sinne. Yllättäen makuna jälleen tässäkin kakussa valkosuklaa-lime.



Päällä marsipaani, jonka alla sokerikreemi. Kukat sokerimassaa ja lehdet marsipaania. Teksti maitosuklaata.

Valmistujaiskakku

Lime- valkosuklaa täytteestä on tullut suuri hitti, samoin kuin vihreästä päällisestä. No, mikäs niitä on tehdessä jo ihmiset sitä tahtoo :)



Päällä marsipaanikuorrute jonka alla sokerikreemi, kukat sokerimassaa ja lehdet marsipaania. Teksti maitosuklaata.

Tex mex kakkuja

Näitä Tex mex kakkuja tuli tehtyä urakalla 5.6. viikonlopun päättäjäisiin, valmistujaisiin ja yo-juhliin. Ohje löytyy blogistani jo aiemmin, joten en sitä uudelleen laita tähän.